Tarvitsetko uuden kuvan työhakemukseen, etsitkö kumppania, kenties kuva sinusta ja lemmikistä, ikuistaa perhepotretti seinälle tai ottaa parikuva puolison kanssa?
Onnistunut potrettikuva alkaa hyvästä ideasta. Parhaat valokuvat syntyvät itselle tärkeissä paikoissa. Inspiraatio voi löytyä kotoa, kaupungista tai luonnosta.
Valokuvattavana oleminen yksin tai yhdessä kavereiden, ystävien, lemmikin tai puolison kanssa on todella jännittävää, mutta myös hauskaa. Tärkeintä on, että potrettikuva kertoo sinun tarinaasi.
Valokuvaus- ja editointityylini ovat totuudenmukaisia ja hillittyjä, lopputulosta unohtamatta
Kuvien editoinnissa pidän kuvat lähtökohtaisesti kuvaushetken mukaisena. Korjaan kuvankäsittelyssä ihonsävyjä, valoitusta, värejä ja pyrin tuomaan kuvan parhaat puolet esiin sekä minimoimaan häiriötekijät kuitenkaan itse tarinaa muuttamatta. Lopputuloksena syntyy totuudenmukainen ja näyttävä kuva.